Kaikki
oli alkanut huomaamatta, niin kuin muutokset yleensä. Ei voinut
sanoa, että yhtenä päivänä se oli tapahtunut, että seuraavana
kaikki oli jo ratkaisevasti toisella tavalla ja peruuttamattomasti
päin helvettiä. Olihan merkkejä tietenkin ilmassa ja näin
jälkeenpäin ajatellen olisi ehkä pitänyt jo silloin tajuta.
Oikeastaan kaikki oli kulminoitunut siihen yhteen iltapäivään, kun
Erkki oli töiden jälkeen selannut puolihuolimattomasti Iltalehden
sivuilta uutista jonkin julkkiksen silikoni-implanteista. Maire oli
saanut raivarin ja paiskonut juuri paistamansa jauhelihan pitkin
keittiötä. Huutanut, että tätäkö se nyt on, eikö hän enää
kelpaa, pitääkö tilata Viron reissu, haetaan viinaa ja uudet
tissit, sitähän Erkki halusi, eikö niin. Syytökset virtasivat
loputtomana ja Erkin kurkkua alkoi kuristaa, tässä tilanteessa oli
parempi vain olla hiljaa, jos puhuisi, tulisi ehkä sanoneeksi
jotain, mikä ei tilannetta paranna. Niin kuin vaikka silloin, kun
hän oli yrittänyt lohduttaa Mairea sanomalla, että hän itse
asiassa tykkäsi vähän pulskemmista naisista.
Silikoniepisodin
jälkeen Maire oli istunut keittiön lattialla itkemässä
lohduttomasti, eikä Erkki ollut osannut tehdä mitään. Vaivihkaa
hän oli lakaissut jauhelihanmuruset lattialta ja vienyt koiralle.
Maire oli käynyt suihkussa ja mennyt nukkumaan. Pimeässä
makuuhuoneessa Erkki tuijotti itkuisen Mairen vavahtelevaa selkää.
Uskaltaisiko siihen edes koskea. Erkin mielestä Maire oli hyvä
juuri tuollaisena, mutta kun sitä yritti ääneen sanoa, niin sanat
vain juuttuivat kurkkuun.
Yön
tunteina Erkki muisteli onnellisia aikoja, ensimmäistä yhteistä
asuntoa ja kesälomamatkoja. Silloin Mairen silmissä oli ollut
elämän palo ja eräänäkin kesänä he olivat matkustaneet Erkin
asuntovaunulla Norjaan. Siellä vuonon rannalla Erkki oli kosinut ja
Maire oli hymyillyt kyyneleet silmissään. Mutta siitä oli jo
kaksikymmentä vuotta, eikä Erkki ollut arvannut miten äkkiä ne
vuodet menisivät. Kuinka hymyt kävivät yhä harvinaisemmiksi,
miten hellät sanat katosivat, unohtuivat lopulta kokonaan.
Eihän
mikään oikeastaan ollut huonosti, arki sujui ja viikonloppuisin
Erkki oli metsätöissä. Toisinaan Maire kuitenkin pimahti. Aivan
yht’äkkiä ja varoittamatta. Niinä hetkinä Erkki mietti, että
jos vain lähtisi. Ajaisi niin kauas kuin polttoainetta riittää,
ostaisi piilopirtin, erakoituisi ja eläisi omillaan. Säästöjä
oli aivan mukavasti, niillä oli ollut tarkoitus eläkepäivinä
matkustella yhdessä, mutta enää Maire ei halunnut kuin kerran
kesässä lähikaupungin torille. Erkki olisi halunnut Itävaltaan,
tai vaikka Sveitsiin. Siellä oli kauniit maisemat ja hyvää olutta,
historiallisia kaupunkeja ja hauskoja ihmisiä. Mairea kiinnostivat
vain televisiosarjojen juonenkäänteet, ellei naapurustossa ollut
mitään juoruttavaa.
Edellisenä
keväänä Erkki oli hankkinut yllätykseksi äkkilähtölennot
Kanarialle, mutta Maire oli vain alkanut stressaamaan. Kuka kävisi
koiraa hoitamassa? Kastelemassa kukat? Eikä Mairella ollut edes
mitään päälle pantavaa ja rannalle hän ei kyllä lähtisi,
luulevat pian, että joku valas on rantautunut, oli Maire
kuivakkaasti naureskellut, vaikka Erkki tiesi, että tosissaan se
oli. Laukut oli pakattu kolmeen kertaan ja tarkistettu, että
varmasti kaikki tarvittava oli mukana, veljenpoikaa pyydetty
tallentamaan matkan ajalta Mairen lempisarjat. Lentokentällä Maire
oli pyörinyt hädissään ympyrää ja yrittänyt pitää yllä
kokeneen matkustajan roolia. Hermostuneena Maire puhui tauotta.
Suureen ääneen hän oli puhunut porteista ja lentokonemalleista ja
aikatauluista ja siitä miten hätälaskutilanteessa pitäisi toimia.
Passintarkastukseen jonotettaessa Erkkiä hävetti Mairen tapa
jutella ventovieraille tuttavalliseen sävyyn.
Hotellissa
Maire oli ilahtunut parvekenäköalasta ja soittanut heti sisarelleen
Irmalle. Parvekkeen kaiteeseen nojaileva, iloisesti jutteleva Maire
toi hetkeksi Erkin mieleen menneet ajat ja puhelun päätyttyä oli
hän uskaltautunut halaamaan vaimoaan, Maire oli kikattanut
tyttömäisesti ja painanut kasvonsa Erkin rintaa vasten. Mutta hetki
oli mennyt ohitse liian nopeasti, Maire oli sanonut, että Erkki
haisee hielle ja tämän olisi mentävä pesulle. Ja Erkki oli
mennyt.
Seuraavana
päivänä Maire oli raahannut Erkin kauppakeskukseen. Viidennen
vaatekaupan jälkeen Maire oli suuttunut ja haukkunut Erkin, ottanut
taksin hotellille ja lukinnut itsensä vessaan. Erkki oli kävellyt
kauppakassien kanssa kaupungin läpi ja miettinyt miksi ylipäätään
suostui tällaiseen, eihän hän ymmärtänyt vaatteista mitään ja
silti Mairen mielestä oli ensiarvoisen tärkeää, että hän oli
mukana valitsemassa ja makutuomaroimassa. Sitten hän oli mennyt
ehdottamaan, että menisi katukahvilaan oluelle Mairea odottelemaan.
Loppu loman Maire mökötti hotellihuoneessa ja puhui puhelimessa
Irman kanssa. Erkki kävi päiväretkillä muiden turistien mukana ja
valehteli Mairen sairastuneen mahatautiin. Paluulennolla he eivät
olleet puhuneet sanaakaan, lukuun ottamatta lyhyttä kiistaa
istumapaikoista.
Mutta
kaikesta huolimatta Maire oli Erkin mielestä ihana. Hänen
arvaamaton luonteenlaatunsa kiehtoi ja häkellytti Erkkiä. Aamulla
Maire oli leiponut korvapuusteja, ne olivat Erkin suosikkeja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti