Aivan tavallinen tarina

Kaikki oli alkanut huomaamatta, niin kuin muutokset yleensä. Ei voinut sanoa, että yhtenä päivänä se oli tapahtunut, että seuraavana kaikki oli jo ratkaisevasti toisella tavalla ja peruuttamattomasti päin helvettiä. Olihan merkkejä tietenkin ilmassa ja näin jälkeenpäin ajatellen olisi ehkä pitänyt jo silloin tajuta. Oikeastaan kaikki oli kulminoitunut siihen yhteen iltapäivään, kun Erkki oli töiden jälkeen selannut puolihuolimattomasti Iltalehden sivuilta uutista jonkin julkkiksen silikoni-implanteista. Maire oli saanut raivarin ja paiskonut juuri paistamansa jauhelihan pitkin keittiötä. Huutanut, että tätäkö se nyt on, eikö hän enää kelpaa, pitääkö tilata Viron reissu, haetaan viinaa ja uudet tissit, sitähän Erkki halusi, eikö niin. Syytökset virtasivat loputtomana ja Erkin kurkkua alkoi kuristaa, tässä tilanteessa oli parempi vain olla hiljaa, jos puhuisi, tulisi ehkä sanoneeksi jotain, mikä ei tilannetta paranna. Niin kuin vaikka silloin, kun hän oli yrittänyt lohduttaa Mairea sanomalla, että hän itse asiassa tykkäsi vähän pulskemmista naisista.

Silikoniepisodin jälkeen Maire oli istunut keittiön lattialla itkemässä lohduttomasti, eikä Erkki ollut osannut tehdä mitään. Vaivihkaa hän oli lakaissut jauhelihanmuruset lattialta ja vienyt koiralle. Maire oli käynyt suihkussa ja mennyt nukkumaan. Pimeässä makuuhuoneessa Erkki tuijotti itkuisen Mairen vavahtelevaa selkää. Uskaltaisiko siihen edes koskea. Erkin mielestä Maire oli hyvä juuri tuollaisena, mutta kun sitä yritti ääneen sanoa, niin sanat vain juuttuivat kurkkuun.

Yön tunteina Erkki muisteli onnellisia aikoja, ensimmäistä yhteistä asuntoa ja kesälomamatkoja. Silloin Mairen silmissä oli ollut elämän palo ja eräänäkin kesänä he olivat matkustaneet Erkin asuntovaunulla Norjaan. Siellä vuonon rannalla Erkki oli kosinut ja Maire oli hymyillyt kyyneleet silmissään. Mutta siitä oli jo kaksikymmentä vuotta, eikä Erkki ollut arvannut miten äkkiä ne vuodet menisivät. Kuinka hymyt kävivät yhä harvinaisemmiksi, miten hellät sanat katosivat, unohtuivat lopulta kokonaan.

Eihän mikään oikeastaan ollut huonosti, arki sujui ja viikonloppuisin Erkki oli metsätöissä. Toisinaan Maire kuitenkin pimahti. Aivan yht’äkkiä ja varoittamatta. Niinä hetkinä Erkki mietti, että jos vain lähtisi. Ajaisi niin kauas kuin polttoainetta riittää, ostaisi piilopirtin, erakoituisi ja eläisi omillaan. Säästöjä oli aivan mukavasti, niillä oli ollut tarkoitus eläkepäivinä matkustella yhdessä, mutta enää Maire ei halunnut kuin kerran kesässä lähikaupungin torille. Erkki olisi halunnut Itävaltaan, tai vaikka Sveitsiin. Siellä oli kauniit maisemat ja hyvää olutta, historiallisia kaupunkeja ja hauskoja ihmisiä. Mairea kiinnostivat vain televisiosarjojen juonenkäänteet, ellei naapurustossa ollut mitään juoruttavaa.

Edellisenä keväänä Erkki oli hankkinut yllätykseksi äkkilähtölennot Kanarialle, mutta Maire oli vain alkanut stressaamaan. Kuka kävisi koiraa hoitamassa? Kastelemassa kukat? Eikä Mairella ollut edes mitään päälle pantavaa ja rannalle hän ei kyllä lähtisi, luulevat pian, että joku valas on rantautunut, oli Maire kuivakkaasti naureskellut, vaikka Erkki tiesi, että tosissaan se oli. Laukut oli pakattu kolmeen kertaan ja tarkistettu, että varmasti kaikki tarvittava oli mukana, veljenpoikaa pyydetty tallentamaan matkan ajalta Mairen lempisarjat. Lentokentällä Maire oli pyörinyt hädissään ympyrää ja yrittänyt pitää yllä kokeneen matkustajan roolia. Hermostuneena Maire puhui tauotta. Suureen ääneen hän oli puhunut porteista ja lentokonemalleista ja aikatauluista ja siitä miten hätälaskutilanteessa pitäisi toimia. Passintarkastukseen jonotettaessa Erkkiä hävetti Mairen tapa jutella ventovieraille tuttavalliseen sävyyn.

Hotellissa Maire oli ilahtunut parvekenäköalasta ja soittanut heti sisarelleen Irmalle. Parvekkeen kaiteeseen nojaileva, iloisesti jutteleva Maire toi hetkeksi Erkin mieleen menneet ajat ja puhelun päätyttyä oli hän uskaltautunut halaamaan vaimoaan, Maire oli kikattanut tyttömäisesti ja painanut kasvonsa Erkin rintaa vasten. Mutta hetki oli mennyt ohitse liian nopeasti, Maire oli sanonut, että Erkki haisee hielle ja tämän olisi mentävä pesulle. Ja Erkki oli mennyt.

Seuraavana päivänä Maire oli raahannut Erkin kauppakeskukseen. Viidennen vaatekaupan jälkeen Maire oli suuttunut ja haukkunut Erkin, ottanut taksin hotellille ja lukinnut itsensä vessaan. Erkki oli kävellyt kauppakassien kanssa kaupungin läpi ja miettinyt miksi ylipäätään suostui tällaiseen, eihän hän ymmärtänyt vaatteista mitään ja silti Mairen mielestä oli ensiarvoisen tärkeää, että hän oli mukana valitsemassa ja makutuomaroimassa. Sitten hän oli mennyt ehdottamaan, että menisi katukahvilaan oluelle Mairea odottelemaan. Loppu loman Maire mökötti hotellihuoneessa ja puhui puhelimessa Irman kanssa. Erkki kävi päiväretkillä muiden turistien mukana ja valehteli Mairen sairastuneen mahatautiin. Paluulennolla he eivät olleet puhuneet sanaakaan, lukuun ottamatta lyhyttä kiistaa istumapaikoista.

Mutta kaikesta huolimatta Maire oli Erkin mielestä ihana. Hänen arvaamaton luonteenlaatunsa kiehtoi ja häkellytti Erkkiä. Aamulla Maire oli leiponut korvapuusteja, ne olivat Erkin suosikkeja.