maanantai 17. joulukuuta 2012

Pipo

On hämmentävää kuinka pipon pitäminen sisätiloissa, eritoten ruokapöydässä, kirvoittaa mielipiteitä. Asia tuntuu olevan toisille aivan suunnaton loukkaus. Kuitenkaan usein asiasta keskusteltuani en ole saanut järkevää selitystä, että mikä pipossa loukkaa? Millätavoin on huonoa käytöstä pitää pipoa sisätiloissa?

Ei minua kiinnosta pätkääkään onko ihmisellä pipo päässä, eikä sen pitäminen, vaikka siinä ruokapöydässä, mielestäni nykymaailmassa ole mikään kapinoiva kannanotto. Haluaisin kuitenkin ymmärtää mikä piponvastustajia riepoo.

Tähän päivään mennessä olen saanut vain epämääräisiä selityksiä, että se on loukkaavaa ja huonoa käytöstä, kapinointia ja esimerkiksi opettajan auktoriteettiaseman kyseenalaistamista. Mutta jos kukaan ei välitä piposta, niin kenenkään auktoriteetti ei vaarannu, ei tarvitse käydä kiivasta sananvaihtoa oppitunnin alussa, että nyt se halventava pipo pois päästä. Antaa pipon olla. Sitäpaitsi pipohan voi ruokapöydässä olla hyvä olemassa, jos on vaikka paha hilseongelma tai tukka lähtee tuppoina päästä.

Miksi kaulahuivi ei herätä samanlaista närkästystä? Tai saako baskeri olla päässä? Tai jos on vaikka semmoinen uskonto, että pitää olla foliohattu päässä, niin saako sitten olla? Jos on niin paskainen tukka, että sen julkisesti esittäminen olisi pipoa pahempi loukkaus ja missä menee raja hiusten paskaisuuden suhteen, riittääkö päivän pesemättömyys?

Toisaalta voi olla niin, että vaikka saisinkin järkeenkäyvän selityksen tälle pipovastutukselle, niin en ehkä osaisi muuttaa mieltäni.

Enemmän pitäisi mielestäni nostaa meteliä pipotta kuljeksimisesta talviaikaan. Se minua loukkaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti